Messuilla mukana vuonna 2022


Yhteistyökumppanit:

Satakunnan TE-toimisto on alueensa työmarkkinoiden asiantuntija. Meiltä löytyvät monipuoliset palvelut työnantajille ja työnhakijoille. Autamme työnantajaa työntekijöiden löytämisessä monin eri tavoin. Rekrytointia tukevat palvelut ovat työnantajalle pääosin maksuttomia.

Työnhakijana saat TE-palveluista tukea työurasi kaikissa vaiheissa, kun esimerkiksi haet töitä, mietit ammatinvalintaa, suunnittelet osaamisesi kehittämistä tai harkitset uranvaihtoa.

Lue lisää: https://toimistot.te-palvelut.fi/satakunta


Toimitamme tavoite
Monet ammatit Suomessa ovat säänneltyjä, ja niiden, jotka ovat ulkomailla pätevöityneet Suomessa säänneltyyn ammattiin, on haettava asianomaiselta viranomaiselta päätöstä siitä, ovatko he myös pätevöityneet samaan ammattiin Suomessa.

Useat Suomessa asuvat kansainväliset ammattilaiset ovat joko työttömiä, alityöllistettyjä tai työskentelevät osaamisalueensa ulkopuolella. Tällä on kielteinen vaikutus Suomen talouteen, koska nämä ammattilaiset eivät pysty käyttämään taitojaan suomalaisen yhteiskunnan hyväksi. Näin ollen Suomen talous ei pysty vastavuoroisesti hyötymään Suomessa jo asuvista kansainvälisistä osaajista.

Toimintamme

Erilaisten ohjelmien ja palveluiden avulla autamme ulkomailla ammattiin pätevöityneitä kansainvälisiä ammattilaisia voittamaan ne esteet, jotka estävät heitä hyödyntämästä taitojaan Suomessa. Tarjoamme räätälöityä tukea sekä mentorointi- ja verkostoitumismahdollisuuksia. Lisäksi tarjoamme näille ammattilaisille myös kahdenkeskistä ohjausta, heidän ottaessaan merkittäviä ura-askeleita kohti siirtymistä suomalaisen työvoiman joukkoon ja edistäessään osaamistaan sen yhteiskunnan hyväksi, jota he nyt kutsuvat kodikseen.

Lue lisää: https://www.interprofinland.fi/en/


Kui Pori voi? ja kui sää voit?

Hyvinvointi on laaja käsite. Hyvinvointi on hyvää oloa, musiikkia, ruokaa, lepoa, liikuntaa, rentoutumista, huolien purkamista, keskustelua, läsnäoloa ja paljon muuta.

Kui Pori Voi? tuo kattavasti hyvinvoinnin ammattilaiset ja hyvinvoinnista kiinnostuneet ihmiset saman katon alle jälleen Porissa 16. lokakuuta 2022.

Festareilla kuullaan rehellistä puhetta, pureudutaan haastaviin asioihin mielenterveyden, nuorten ja kauneuden ympärillä. Puhumalla haastavista asioista ääneen, on mahdollista ehkäistä ihmisten pahoinvointia ja luoda ymmärrystä.

Kui Pori Voi? tavoitteena on vahvistaa ja rohkaista ihmisiä verkostoitumaan sekä tarvittaessa hakemaan tukea ja apua.

Kui Pori Voi?:ssa pääset kokemaan erilaisia wörkshoppeja, kuulemaan mielenkiintoisia luentoja, tutustumaan paikallisiin ja valtakunnallisiin hyvinvointiyrityksiin.

Lue lisää: kuiporivoi.fi/


Yritykset:

Apetit on suomalainen elintarvikeyhtiö, jolla on vahva integraatio kotimaiseen alkutuotantoon. Perustamme toimintamme ainutlaatuiseen ja kestävään arvoketjuun: luomme kasviksista hyvinvointia tarjoamalla maistuvia ja arkea helpottavia ruokaratkaisuja.

Lisäksi jalostamme rypsistä laadukkaita kasviöljyjä ja rypsipuristeita rehuraaka-aineeksi.

Lue lisää: https://apetit.fi/


Are on Suomessa perustettu perheyritys, jolla on yli sadan vuoden kokemus talotekniikasta. Are tarjoaa ratkaisuja ja palveluita kiinteistön koko elinkaarelle aina uudiskohteiden talotekniikkaurakoinnista, ylläpitoon ja huoltoon, modernisointiin ja korjausrakentamiseen.

Arella on yhteensä noin 3 300 työntekijää Suomessa ja Ruotsissa, ja sen liikevaihto on noin 460 miljoonaa euroa. Olemme osa Conficap-konsernia. www.are.fi
​​​​​​​​​​​​​​


Aurubis Finland Oy on osa saksalaista Aurubis-konsernia, joka toimii lukuisissa maissa ympäri maailmaa.

Pohjoismaiden ainoassa kuparivalssaamossa ja siihen integroidussa valimossa valmistamiamme tuotteita käytetään mm. sähköautoissa, tuulivoimaloissa ja arkkitehtuurisissa ratkaisuissa kansainvälisesti useissa eri maissa.

Aurubis-konserni työllistää noin 7,400 työntekijää yli 20 eri maassa.

Porissa Kupariteollisuuspuistossa työskentelee noin 270 henkilöä.

Lue lisää: www.aurubis.fi


LOUNAIS-SUOMEN AVUSTAJAKESKUKSEN KAUTTA LÖYDÄT HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN TYÖTÄ.

Ikä, koulutus tms. ei ole oleellinen asia, vaan halu tehdä tärkeää työtä. Avustajakeskuksen kautta on avoinna lukuisia sekä täysipäiväisiä että osa-aikaisia työsuhteita - vakituisia ja sijaisuuksia. Voit löytää juuri omaan elämääsi sopivan päivä-, ilta- tai viikonlopputyön.

Henkilökohtaisena avustajana avustat vammaista henkilöä esim. päivittäisissä ja kodinhoidollisissa toimissa, harrastuksissa ja vapaa-ajan tapahtumissa.

Tule mukaan Avustajakeskukseen valitsemaan sopiva palanen elämäsi palapeliin!

Lue lisää: www.avustajakeskus.fi


Huominen – uuden alku! On monta tapaa olla töissä Baronalla Suomessa tai ulkomailla. Voit keikkailla omien aikataulujesi mukaan erilaisissa tehtävissä tai työskennellä vakituisesti alasi ammattilaisena. Baronan maailmassa jokainen, jolla on osaaminen ja asenne kunnossa, saa töitä juuri sellaisena kuin on.
​​​​​​​

Jätä hakemuksesi Satarekryn yhteydessä viimeistään 9.10.2022 – soitamme kaikille hakijoille! Etsitään sinulle sopiva työpaikka. https://barona.fi/tyopaikat/satakunta-tyopaikat
​​​​​​​


Boliden Harjavalta on tehokas ja vastuullinen kuparin ja nikkelin jalostaja, joka tuottaa metalleja eurooppalaisille teollisuusasiakkaille kannattavasti ja korkealaatuisesti. Nikkelisulatto on ainoa Euroopassa ja Harjavallan sulatolla kehitetyllä energiatehokkaalla teknologialla valmistetaan lähes puolet maailman kuparista.

Päätuotteita ovat kupari, nikkeli, kulta, hopea ja rikkituotteet. Yrityksen kuparisulatto, nikkelisulatto ja rikkihappotehtaat sijaitsevat Harjavallassa ja kuparielektrolyysi Porissa. Tehtailla työskentelee 550 eri alojen ammattilaista.

Lue lisää: www.boliden.com


Cupori on johtava kuparisten LV-asennusputkien toimittaja Pohjoismaissa ja yksi suurimmista teollisuusputkien toimittajista Euroopassa. Luomme asiakkaillemme kannattavaa kasvua ja kehitämme teollisuutta kestävästi tuotetuilla ja monipuolisilla kupariratkaisuilla. Toimitamme tuotteet Länsi-Suomen rannikolta Porista ympäri maailmaa – laadusta ja aikataulusta tinkimättä.

Löydämme parhaat kupariratkaisut haastaviinkin tarkoituksiin. Vahva osaamisemme syntyy laadusta, luotettavuudesta ja henkilökohtaisesta asiakaspalvelusta. Tehtävämme on olla ensiluokkaisten sertifioitujen kuparituotteiden valmistaja ja toimittaja, joka rakentaa parempaa huomista yhteistyössä kumppaneidensa kanssa.

Teemme päivittäin töitä, jotta kumppaneillemme syntyy pysyvää kasvua. Olemme sitoutuneet jatkuvaan liiketoiminnan ja tuotannon jatkuvaan kehitykseen. Kuparin monipuolisuus – kierrätettävä luonnontuote, jota voidaan käyttää uusiutuvana energian lähteenä – tarjoaa tukevan kivijalan asiakaslähtöiseen ja tuottoisaan toimintaan.

Lue lisää: www.cupori.com/en/home/


Satakunnan kuumin ohjelmistopaja eli Dyme Solutions rakentaa erilaisia ohjelmistoratkaisuja kaiken kokoisille yrityksille ja organisaatiolle toimialariippumattomasti. Dymeläisyyden ytimessä ovat väkevä asenne ja intohimo ohjelmistokehitystä kohtaan. Tuotteitamme ovat esimerkiksi asiakkaan tarpeen mukaan räätälöidyt mobiilisovellukset, pilvipalvelut ja integraatiot.

Haemme jatkuvasti lisää tulevaisuuden ohjelmistokehittäjiä hilpeään joukkoomme. Tavataan messuilla!

Lue lisää: https://dymesolutions.com/

https://dymesolutions.com/rekry/

Meidät löytää somesta:
Instagram – dyme.solutions
TikTok – dyme.topics
Facebook – Dyme Solutions Oy
LinkedIn – Dyme Solutions Oy


Econian kautta nopeasti töihin

​​​​​​​
Etsitpä sitten vakituista työpaikkaa, osa-aikatyötä, kesätyötä, viikonlopputyötä, kausityötä tai vain lisäansioita, me haluamme löytää juuri sinulle sopivan työpaikan.

Kauttamme voit löytää vuokratyön lisäksi myös vakituisen työpaikan, sillä teemme rekrytointeja monille yrityksille. Katso avoimet työpaikkamme ja hae jo tänään!
​​​​​​​

Lue lisää: https://econia.com


Eezy Oyj:n visiona on olla Suomen merkittävin työelämän uudistaja, joka luo onnistuneita työkokemuksia tarjoamalla henkilöstöpalveluita ja kevytyrittäjyyttä sekä laajan kirjon työelämän asiantuntijapalveluita. Eezy on valtakunnallisesti paikallinen – yhtiö työllistää vuosittain yli 30 000 ihmistä ja palvelee tuhansia asiakkaita.
​​​​​​​

Yhtiön osake noteerataan Helsingin pörssissä. Ketjuliikevaihto vuonna 2021 oli 305 miljoonaa euroa ja tavoitteena on olla toimialan markkinajohtaja.

Lue lisää: www.eezy.fi


Enmac on innovatiivinen teollisuuden suunnittelupalveluihin, laitetoimituksiin ja projektien johtamiseen keskittynyt asiantuntijayritys. Palvelemme asiakkaitamme tuotekehityksen, teknisen suunnittelun, laitos- ja prosessisuunnittelun, energia- ja ympäristöpalveluiden sekä vaativien asiantuntijapalveluiden aloilla.

Olemme ammattitaitoinen ja luotettava kumppani, jonka tekemisen ydin perustuu asiakkaiden tarpeiden huomioimiseen - osaamisemme avulla luomme asiakkaillemme uutta liiketoimintaa ja tulevaisuuteen tähtääviä tuotteita. Avoimet työpaikat löydät osoitteesta: ura.enmac.fi Ja kotisivuiltamme voit käydä lukemassa lisää yrityksestämme: enmac.fi


Suomalaisia vesijohtovarusteita jo yli 50 vuotta

Heikki Laiho Oy on johtavia vesijohtovarusteiden valmistajia Pohjoismaissa. 1967 perustettu perheyritys sijaitsee Noormarkussa Porin kaupungin kupeessa.

Yli 50 vuoden kokemus, innovatiivinen ja asiakaslähtöinen tuotekehitys sekä jatkuvasti kehittyvät tuotantomenetelmät ovat toimintamme kulmakiviä, joiden ansiosta olemme kotimarkkinoiden lisäksi nousseet merkittävimpien Pohjoismaisten vesijohtovarustevalmistajien joukkoon. Työntekijämäärämme on n. 45 henkeä ja liikevaihtomme n. 14 Meur.
​​​​​​​


Honkajoki Oy on Suomen johtava eläinperäisten sivutuotteiden käsittelijä ja jalostaja. Valmistamme lihantuotannon yhteydessä syntyneistä orgaanisista sivutuotteista korkealaatuisia, puhtaita ja turvallisia tuotteita eri teollisuudenaloilla työskenteleville asiakkaillemme. Samalla annamme ravintoketjusta lähtöisin oleville aineksille uuden elämän hyödykkeinä, joita käytetään raaka-aineina esimerkiksi eläinten ruoissa, lannoitteissa, kosmetiikassa ja biopolttoaineissa.

Toimintamme auttaa pitämään ravinteet kierrossa ja hyötykäytössä mahdollisimman pitkään. Elintarviketuotannon sivuvirrat eivät päädy jätteeksi, vaan niille luodaan uusi elinkaari mm. eläinrehuina, lemmikkieläinten ruokana ja uusiutuvina biopolttoaineina. Honkajoki Oy:n tavoitteena on pitää tuotteiden jalostusarvo mahdollisimman korkeana. Hyödynnämme orgaanisen materiaalin 100-prosenttisesti.

Paikallinen agroekologinen ekosysteemi kierrättää myös muiden saman alueen toimijoiden sivuvirtoja (esim, biomassoja biokaasuksi, talteen otettua ylijäämälämpö hyötykäyttöön).

Olemme aktiivisesti kehittäneet digitaalisia ratkaisuja ja tutkimme jatkuvasti mahdollisuuksia laajentaa kiertotalousliiketoimintaa uusille osa-alueille sekä mahdollisuuksia valmistaa uusia tuotteita. Tulevaisuuden tavoitteena on edistää ympäristöystävällisten teknologioiden hyödyntämistä teollisuudessa sekä Honkajoki® konseptin vientiä kansainvälisille markkinoille.


Työllä ansaitaan ja yhteistyöllä menestytään

Roolinamme on toimia työnhakijoiden, -tekijöiden ja työnantajien välisenä sillanrakentajana ja diplomaattina. Linkkinä ja johtimena. Luottamus ansaitaan vuorovaikutustaidoilla, onnistuneella ihmisten välisellä viestinnällä – ei pärstäkertoimella tai suurilla puheilla. Me HR Sadassa tarjoamme työntekijöillemme mielenkiintoisia vuokratyömahdollisuuksia eri asiakasyritysten palveluksessa.

Työntekijä kerryttää osaamistaan ja kokemustaan samalla, kun me huolehdimme työnantajavelvoitteista, kuten eläkkeistä, vakuutuksista, sairaus- ja vanhempainvapaan palkanmaksusta sekä kattavasta työterveyshuollosta. Kattava työterveyshuolto luo turvaa työntekijöillemme. Kuvantamispalvelut, kattavat laboratoriotestit, monet päiväkirurgiset toimenpiteet, rokotuspalvelu ja monet muut toimenpiteet ovat aina käytössäsi. Huolehtimalla työntekijöistämme tarjoamme myös asiakkaillemme turvaa ja pysyvyyttä työvoimassa.
Lue lisää meistä osoitteessa www.hrsata.fi


Jujo Thermal Oy on Kauttualla Länsi-Suomessa sijaitseva erikoispapereita valmistava yritys. Valmistamme lämpöherkkiä ja päällystettyjä papereita etiketti-, lippu- ja kuittikäyttöön sekä joustopakkausmateriaaleja.

Myynti- ja asiakaspalveluverkostomme on maailmanlaajuinen, ja valtaosa tuotteistamme meneekin vientiin. Olemme ainoa lämpöherkkää paperia Pohjoismaissa valmistava yritys. Yrityksemme on perustettu v. 1992, ja olemme japanilaisen Nippon Paper Industries -yhtiön omistuksessa.

Työllistämme yli 200 henkeä tuotannon, myynnin ja hallinnon tehtäviin. Vuosittain työllistämme lisäksi kymmeniä kesätyöntekijöitä.

Käy tutustumassa kotisivujemme Ura Jujolla- sivulla työntekijöidemme uratarinoihin ja ajatuksiin työskentelystä meillä:

https://www.jujothermal.com/fi/ura-jujolla/


KONGSBERG MARITIME FINLAND

Kongsberg Maritime on globaali meriteollisuuden yritys, joka tarjoaa innovatiivisia ja luotettavia teknisiä ratkaisuja kaikille meriteollisuuden sektoreille. Kongsberg Maritime Finland OY:n toimipisteet sijaitsevat Raumalla, Kokkolassa ja Turussa. Suomessa suunnitellaan, markkinoidaan sekä valmistetaan laivoihin ohjailupotkuri-, kansikone- ja vesisuihkulaitteita sekä suunnitellaan uutta teknologiaa meriteollisuuteen.
​​​​​​​

Tarjoamme monipuolisen ja vaativan työn globaalin meriteollisuuden alalla, inspiroivan ja turvallisen työympäristön sekä mahdollisuuden positiiviseen urakehitykseen. Meillä pääset sekä kehittämään että haastamaan itseäsi työskentelemällä innostavien ja kestävien tulevaisuuden ratkaisujen parissa yhdessä osaavien ja kannustavien kollegoiden kanssa. Julkaisemme kaikki avoimet tehtävät urasivuillamme: kongsberg.com/careers/vacancies/

Lisätietoa organisaatiostamme löydät osoitteesta: kongsberg.com/maritime/


KOTIHOITOPALVELU SATA OY

Hyvinhoitoa – ja vähän päälle

Kotihoitomme tarjoaa Rauman ja Eurajoen alueella kotona tai kodinomaisessa ympäristössä asuville ikäihmisille ja vammaisille kotipalvelua ja kotisairaanhoitoa. Yrityksemme toimi tiiviissä yhteistyössä julkisen palvelun, kolmannen sektorin ja muiden alan yrittäjien kanssa.

Palvelumme sisältävät:

Kotisairaanhoidossa mm. lääkkeiden jakoa dosettiin, avannehoitoa, haavahoitoa, korvahuuhteluita, apteekkiasiointia, katetrointia, verinäytteidenottoa, lääkärikäynneillä avustamista ja lääkärikonsultointeja.

Kotihoidossa tarjoamme asiakkaille mm. pesu-/saunotuspalveluita, ulkoiluapua, kauppa-apua ja omaisen sijaispalvelua.

​​​​​​​Tutkimus - ja neuvontapalveluissa tarjoamme asiakkaille mm. :
CERAD muistitutkimusta, MMSE muistitutkimusta, hoitotukihakemuksen täyttöapua,
omaishoidontuki-hakemuksen täyttöapua, sekä hoidon ja apuvälineiden tarpeen kartoitusta.

Virkistystoimintamme osalta tarjoamme Mammaklubin, Ukkoklubin ja vesikuntoutuksen palveluita.

Yritys toimi yrittäjävetoisesti 13 sairaanhoitajan tai neljän lähihoitajan voimin.
Yritysyhteistyössä muiden sosiaali- ja terveyspalveluyritysten kanssa turvaamme asiakkaille mahdollisimman laaja-alaisesti hyvinvoinnin palveluita.


Mehiläisen sosiaalipalvelut käsittää ikääntyneiden, vammaisten sekä mielenterveys- ja päihdekuntoutujien asumispalvelut sekä lastensuojelun palvelut. Toimimme neljän eri brändin alla: Mainiokodit, Onnikodit, Ykköskodit ja Familar. Koulutettu ja asiantunteva henkilökuntamme työskentelee joka päivä tinkimättömästi yksityis-, yritys- ja kunta-asiakkaidemme hyväksi. Tarjoamme sote-alan opiskelijoille harjoittelupaikkoja sekä mahdollisuuksia opinnäytetyön tekemiseen.
​​​​​​​

Meillä on myös mahdollista tehdä keikka- ja kesätöitä opintojen aikana. Valmiille ammattilaisille tarjoamme ison ja vakaan yrityksen työpaikkoja.

Lue lisää:
MAINIOKODIT: https://mainiokodit.fi/
ONNIKODIT: https://onnikodit.fi/
YKKÖSKODIT: https://xn--ykkskodit-27a.fi/
FAMILAR: https://familar.fi/
​​​​​​​


Metso Outotec on kestävää kehitystä edistävien teknologioiden sekä kokonaisvaltaisten ratkaisujen ja palvelujen edelläkävijä mineraalien jalostuksessa, kiviainesten käsittelyssä ja metallinjalostuksessa kaikkialla maailmassa.

​​​​​​​Metso Outotecin toiminnan tarkoitus on ”edistää kestävää modernia elämäntapaa” tuottamalla ratkaisuja, jota edistävät vastuullisuutta asiakastoimialoillamme.

Maailmanlaajuiset trendit, kuten kaupungistuminen, sähköistyminen, vastuullisuus ja luonnonvarojen niukkuus, ohjaavat toimintaamme. Tuotteidemme ja palveluidemme avulla asiakkaamme kiviainestuotannossa, mineraalien käsittelyssä ja metallien jalostuksessa valmistavat modernin yhteiskunnan rakentamiseksi tarvittavia materiaaleja.


Metsä Fibre

Metsä Groupiin kuuluva Metsä Fibre on johtava biotuotteiden, biokemikaalien ja bioenergian valmistaja. Olemme maailman suurin markkinahavusellun tuottaja ja globaalisti merkittävä sahatavaran valmistaja. Laadukkaille tuotteillemme riittää kysyntää, sillä uusiutuva puu tarjoaa vastuullisen vaihtoehdon fossiilisille materiaaleille.
​​​​​​​

Vuonna 2021 liikevaihtomme oli noin 2,6 miljardia euroa, ja työllistämme noin 1 400 henkilöä. Satakunnassa sijaitsevat Rauman sellutehdas ja saha sekä Merikarvian saha.

Lue lisää: www.metsafibre.fi
​​​​​​​


Nipromec Group tarjoaa asiantuntija- ja konsultointipalveluja erityisesti energia- ja teollisuusalojen projekteihin sekä Suomessa että ulkomailla. Toiminnassamme ensisijaisesti tärkeää on täyttää asiakkaan tarve parhaalla mahdollisella työntekijällä.

Arvostettuna ja luotettavana työnantajana olemme mieluinen valinta sekä vastavalmistuneille että jo kokeneille ammattilaisille.

Lue lisää: www.nipromec.com/


OP Länsi-Suomi on OP Ryhmään kuuluva alueellinen jäsentensä omistama pankki. Asiakaslupauksemme mukaisesti olemme asiakkaitamme varten.

Toimimme Rauman, Porin, Kiikoisten ja Kankaanpään toimialueilla. Olemme vastuullinen ja paikallinen työnantaja sekä toimija.

Vastuullisuus kuuluu meidän jokaisen OP:laisen arkeen ja päätöksiin. Pysythän kuulolla tulevien kesärekryjen osalta!

Lue lisää: https://www.op.fi/web/op-lansi-suomi/etusivu

​​​​​​​Löydät meidät myös somesta:
Facebook – OP.lansisuomi
Instagram – op_lansisuomi


Pimatic Oy on Suomalainen erikoispneumatiikan ja matalapainehydrauliikan laitevalmistaja. Olemme suunnitelleet ja valmistaneet asiakaslähtöisiä erikoisratkaisuja jo vuodesta 1974. Pimaticin oma tuotantolaitos sijaitsee Huittisissa sekä toimipisteet Pirkkalassa ja Aviapoliksessa Vantaalla. Olemme asiakkaillemme ennen kaikkea ongelmia ratkova kumppani – erikoisosaamisemme alkaa siitä, missä se muilla loppuu.

Tuomme asiakkaille lisäarvoa ratkaisuilla, jotka vaikuttavat asiakkaan prosessien tehokkuuteen. Suurin vahvuutemme tulee osaavasta ja palveluhaluisesta henkilöstöstämme. Meihin on helppo ottaa yhteyttä, toimimme mutkattomasti ja joustavasti sekä pidämme aina asiakaslupauksemme. Yksikään ongelma ei jää meiltä ratkomatta, tavalla tai toisella.

Lue lisää: https://www.pimatic.fi/



Porin kaupunki työllistää yli 6000 ihmistä moniin erilaisiin tehtäviin. Pori on periksiantamaton, itsepäinen mutta aina uudelleen luovuudesta ja vastakohdista ammentava kaupunki.

​​​​​​​
Meiltä löytyy kesätöitä kaikilla aloilla – kiinnostaisiko esimerkiksi asiakaspalvelu tai siivoaminen, vai olisiko kesäliikuttaminen tai lvi-asennus olisi enemmän sinun juttusi?

Hoitopuolella ja palveluliikelaitoksen toimista puolestaan löytyy jatkuvasti sijaisuuksia. Tule mukaan pitämään huolta siitä, että palvelut pelaavat ja asukkaat pysyvät tyytyväisinä!

Lue lisää: www.pori.fi


Välitämme niin viestejä, paketteja kuin merkityksiäkin, jopa unelmia – sähköisesti ja fyysisesti. Uudistuvaa Postia rakentaa monipuolinen osaajajoukko postinjakajista digitaalisen liiketoiminnan kehittäjiin ja tekoälyasiantuntijoihin.

Nyt haemme erityisesti varhaisjakajia yön jakelutehtäviin eri puolille Poria. Tule mukaan rakentamaan tulevaisuuden Postia!


RKW-konserni on perheomistuksessa oleva yhtiö ja yksi maailman johtavista kalvoratkaisujen valmistajista. RKW on markkinajohtaja hygienia- ja maatalouskalvojen sekä juomateollisuuden ja jauhemaisten tuotteiden pakkaukseen tarkoitettujen kalvojen aloilla. Lisäksi yritys valmistaa kalvoja ja kuitukankaita lääkintäkäyttöön, kemian- ja viimeistelyteollisuuksille sekä rakennussektorille.
​​​​​​​

Vuonna 2020 RKW:n kokonaismyynti oli noin 900 miljoonaa euroa. Noin 3.000 työntekijää jalostaa 380.000 tonnia muovimateriaalia 19 toimipaikassa ympäri maailmaa.

​​​​​​​RKW Finland Oy toimii Porissa. Valmistamme mm. etikettikalvoa, juoma- ja puutarhateollisuuden kalvoja sekä muovisäkkejä ja aluskatetta. Liikevaihtomme on 50 miljoonaa euroa ja meitä on noin 175 työntekijää.


Haemme töihin vakituisiin työsuhteisiin ja pitkäaikaisiin sijaisuuksiin vanhustyöstä kiinnostuneita ja vanhuksia arvostavia lähihoitajia sekä hoiva-avustajia.

Ruskatalojen Palveluyhdistys on voittoa tavoittelematon yhdistys, joka toimii Porissa.

Kaiken toimintamme pohjana on asukas ja hänen tarpeensa. Arvojamme ovat luotettavuus, laadukkuus, avoimuus, turvallisuus sekä vanhuksen kunnioittaminen. Työntekijöidemme tulee toimia tämän arvoperustan mukaisesti, vanhuksen ääntä kuunnellen ja tahtoa kunnioittaen.

Vanhustyössä tärkeintä on työskennellä vanhuksen tarpeet huomioiden ja hyväksyä sekä kunnioittaa jokaisen ihmisen erilaisuutta. Haluamme tarjota jokaiselle asiakkaallemme hyvän ja arvokkaan loppuelämän, hyvän arjen! Työntekijämme ovat mahdollistamassa tätä. Tuemme jokaisen asiakkaan omatoimisuutta ja kunnioitamme itsemääräämisoikeutta. Jokainen on oma yksilönsä ja jokaisella on omat toiveensa ja tottumuksensa.

Ruskataloissa jokainen työntekijä on arvokas. On tärkeää, että nautit aidosti tekemästäsi työstä, siitä syntyy paras työhyvinvointi. Haemmekin aitoja ja vanhusten hyvinvointia ajattelevia, sydämellään työtänsä tekeviä työntekijöitä.

Tervetuloa mukaan tekemään arvokasta vanhustyötä!


Sampo-Rosenlew Oy on toiminut samalla tontilla Porin sydämessä jo yli 150 vuotta. Teollisen toiminnan juuret yltävät vuoteen 1853, jolloin Oy W. Rosenlew Ab perheyritys aloitti toimintansa. Sampo-Rosenlew Oy perustettiin vuonna 1991. Tätä nykyä yhtiö tunnetaan kansainvälisesti korkealaatuisista leikkuupuimureistaan ja metsäkoneistaan.

Leikkuupuimureiden valmistus alkoi vuonna 1957. Yli kuudenkymmenen vuoden aikana on toimitettu yli 50 000 puimuria noin 50 maahan. Keskeisiä markkina-alueita ovat Pohjoismaat, Eurooppa, Pohjois-Afrikka ja IVY-maat. Tuotteista 90 prosenttia menee vientiin.

Sampo-Rosenlew panostaa tuotekehitykseen ja etsii tuotteilleen alati potentiaalisia uusia markkinoita. Kehittyviin maihin on tarjolla niiden tarpeisiin räätälöityjä konsepteja. Yhtiöllä on Pohjois-Afrikassa, Uzbekistanissa ja Azerbaijanissa kokoonpanotehtaat, joissa Suomesta tuotu raakarunko täydentyy valmiiksi puimuriksi paikallisin voimin.

Tietotaidon siirtämistä ulkomaille seuraa tulevaisuudessa luonnollisesti kohdemaakohtaiset alihankkijaverkostot komponentti- ja varaosatarpeita palvelemaan.

Metsäkoneet otettiin tuotantoon puimurien rinnalle 1990-luvun lopulla. Sampo-Rosenlew on erikoistunut metsän harvennuksen ratkaisuihin. Lukuisat asiakaspalautekyselyt sekä yhtiön omat testit osoittavat, että harvennuksella on merkittäviä taloudellisia ja metsänhoidollisia hyötyjä, kun se tehdään juuri sitä varten suunnitelluilla ja valmistetuilla koneilla. Tämän ovat ymmärtäneet jo pitkään metsänomistajat Euroopassa, mutta nyt sama trendi on nähtävissä myös Venäjällä ja Pohjois-Amerikassa.

Sampo-Rosenlew työllistää Porissa noin 250 eri alojen ammattilaisia tuotanto-, tuotekehitys- ja palvelutehtävissä. Yhtiö tiedostaa sitoutuneen, motivoituneen ja osaavan henkilöstön merkityksen, jota ei tuotannon automatisointi pysty koskaan täysin korvaamaan.


Satakunnan Osuuskauppa on yli 70 000 asiakasomistajan omistama itsenäinen liikeyritys. Päätöksentekoa ohjaavia asioita ovat mm. asiakasomistajien palveleminen, osallistuminen maakunnan kehittämiseen sekä maakunnallinen ja paikallinen yhteistyö eri sidosryhmien kanssa.
​​​​​​​

Satakunta-konserni harjoittaa toimialueellaan market- ja tavaratalokauppaa, liikennekauppaa, autokauppaa sekä majoitus- ja ravitsemistoimintaa. Lisäksi Satakunta-konserni harjoittaa autokauppaa myös Raumalla.
​​​​​​​


Seasons HR Management - Työsopimus yhdellä kontaktilla!

Vain yhdellä hakemuksella Seasons HR Management tarjoaa mahdollisuudet kaikkiin meillä tarjolla oleviin avoimiin paikkoihin. Seasonsilla on tarjolla vaihtelevia työtehtäviä keikkatyöstä pidempiin määräaikaisiin sekä vakituisiin sopimuksiin monelta eri alalta, joita asiakkaamme tarjoavat.

Seasons HR Management on henkilöstöpalveluihin erikoistunut yritys. Toimialasta riippumatta Seasons tarjoaa laadukkaita ja nopeita ratkaisuja vuokratyövoimatarpeeseen, rekrytointeihin ja konsultointiin.

Seasons on vahva halu tarjota myös työntekijälle mahdollisuus elää kokemuksia työskentelyn kautta eri paikoissa ja eri sektoreilla, niin Suomessa kuin ulkomaillakin.


Henkilöstövuokrauksen lisäksi Seasons tarjoaa kattavia rekrytointi-, konsultointi- ja valmennuspalveluita sekä laajan kirjon erilaisia arviointityökaluja rekrytointien, henkilöstön kehittämisen tai henkilöarvioinnin tueksi.

Seasons HR Managementin työntekijöille työhyvinvointi on tärkeää ja välitämme työntekijöistämme ja työssä viihtymisestä. Haluamme kohdata työntekijät aidosti ja kunnioittaen.
Pyrimme aina pysymään aallonharjalla modernin teknologian ja digitaalisten palveluiden osalta. Näin pystymme tarjoamaan jatkuvasti kehittyvää ja nykyaikaista palvelua. Uusi, itse kehittämämme digitaalinen rekrytointialusta Qverk on hyvä esimerkki näistä arvoista.

Lue lisää: http://www.seasons.fi


StaffPoint-konserni on Suomen suurimpia työnantajia. Palveluksessamme työskentelee lähes 12 000 Työn Osaajaa joko vakituisissa, määräaikaisissa tai osa-aikaisissa tehtävissä: vuokratyösuhteessa asiakkaamme tiloissa tai toimihenkilönä toimipisteistämme.

StaffPointilla työmiljöösi voi olla avokonttori, ravintolan keittiö, rakennustyömaa, matkustajalaiva, lentokenttä ja paljon muuta. Tarjoamme ammattilais-, asiantuntija- ja esimiestason työtehtäviä lukuisilla eri toimialoilla. Teemme parasta mahdollista työelämää – sinun kanssasi.
​​​​​​​


Suominen valmistaa kuitukankaita rullatavarana pyyhintätuotteisiin sekä muihin sovelluksiin. Visiomme on olla edelläkävijä innovatiivisissa ja vastuullisissa kuitukankaissa. Suomisen kuitukankaista valmistetut lopputuotteet ovat läsnä ihmisten jokapäiväisessä elämässä ympäri maailmaa. Suomisen liikevaihto vuonna 2020 oli 458,9 milj. euroa ja työllistämme yli 700 ammattilaista Euroopassa sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikassa. Suomisen osake noteerataan Nasdaq Helsingissä.

​​​​​​​Suomisen maailmanlaajuinen tuotantolaitosten verkosto koostuu kahdeksasta tehtaasta kolmella eri mantereella:
Alicante, Espanja, Bethune, Yhdysvallat, Cressa, Italia, Green Bay, Yhdysvallat, Mozzate, Italia, Nakkila, Suomi, Paulínia, Brasilia sekä Windsor Locks, Yhdysvallat.

Tyypillisiä kuitukangastuotteita ovat erilaiset pyyhintätuotteet, kuten vauvojen peppupyyhkeet, desinfiointi- ja puhdistuspyyhkeet, vaippakankaat ja haavataitokset. Koska tuotteita käytetään paljon henkilökohtaisen hygienian hoitamiseen ja desinfiointiin, on myös niiden tuotantoympäristö siisti ja puhdas.

​​​​​​​Suomisen Nakkilan tehtaalla työskentelee yli 100 henkilöä sekä tuotannon työntekijä- että erilaisissa toimihenkilötehtävissä. Suomisella enemmistö tuotannon työntekijöistä tekee 12 tunnin työpäivää siten, että yksi vuorokierto sisältää kaksi aamuvuoroa kello 06-18 sekä perään kaksi yövuoroa kello 18-06. Sen jälkeen on kuusi päivää vapaata. Työvuoromalli on erittäin pidetty, koska se antaa hyvät mahdollisuudet palautua, matkustaa, harrastaa tai vaikka opiskella vapaiden aikana.


Sweco on rakennetun ympäristön ja teollisuuden asiantuntija, joka suunnittelee tulevaisuuden kaupunkeja ja kestävämpää yhteiskuntaa. Yhdessä asiakkaidemme ja 17 500 asiantuntijamme voimin tartumme kaupungistumisen haasteisiin ja digitalisaation mahdollisuuksiin ja luomme ratkaisuja, jotka edistävät kestävämmän yhteiskunnan kehittämistä.

Sweco on Euroopan johtava suunnittelun ja konsultoinnin asiantuntijayritys, jonka liikevaihto on noin 2 Mrd euroa. Sweco on listattu Tukholman pörssiin (Nasdaq).

Lue lisää: www.swecogroup.com


Talent Center on vuonna 2010 perustettu henkilöstöpalvelu- ja asiantuntijatalo. Toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä, Tampereella, Porissa ja Huittisissa. Olemme erikoistuneet ylempien toimihenkilöiden ja johdon suorahakuihin, headhuntingiin sekä soveltuvuusarviointeihin ja kykytestauksiin. Isona osana liiketoiminnassamme näkyy myös henkilöstövuokraus. Meillä on syvä ymmärrys kausivaihteluista ja erityisesti teollisuuden sekä hotelli- ja ravintola-alan vaaditusta osaamisen tasosta.

Pitkä kokemuksemme liike-elämän johto- ja toimitusjohtajatason tehtävistä mahdollistaa korkeatasoisen rekrytointiprosessin jo määritysvaiheesta strukturoituun haastatteluun ja testaukseen. Luottamus ja huolellisuus ovat keskeisiä arvojamme.

Tarjoamme vaihtelevia työtehtäviä eri alojen yrityksissä osa- ja kokoaikaisissa työsuhteissa, kestoltaan viikoista vuosiin. Arvostamme reilua johtamista ja noudatamme vallitsevia työehtosopimuksia. Kohtelemme työntekijöitämme hyvin, sillä pitkäaikaiset työsuhteet ja sitoutuneet talentit ovat meidän ja asiakkaidemme etu.
​​​​​​​

Talent Centerillä vuokratyövälitys on työntekijästä välittävää. Olemme tarkoin pohtineet millainen vuokratyönantaja haluamme olla, mitä meiltä odotetaan niin työntekijän kuin asiakasyrityksenkin puitteissa. Ymmärrämme ja kannamme vastuumme työnantajana. Työntekijöillä on käytössään hyvät työsuhde-edut, jotka edistävät työkykyä ja ennaltaehkäisevät ongelmatilanteita.

Kansainvälisen työntekijän näkökulmasta Talent Center on hyvä kumppani Suomessa työskentelyyn. Olemme mukana koko prosessin läpi, annamme tietoa KV-asioista, kotoutumisesta uuteen maahan ja avustamme matkan järjestämisessä sekä hoidamme majoituksen ja perehdytyksen. Arvostamme työntekijöitämme ja pidämme yhteyttä työntekijöihimme työsuhteen aikana sekä sen jälkeen, olemme aina tukena tarvittaessa.

Lue lisää Talent Centeristä osoitteessa www.talentcenter.fi.


Löydät meidät myös somesta:
LinkedIn – Talent Center Oy
Facebook – Talent Center Oy
Instagram - @talentcenter


Teollisuuden Voima Oyj (TVO) on energiayhtiö, joka tuottaa sähköä Eurajoen Olkiluodon ydinvoimalaitoksessa kahdella laitosyksiköllä (OL1 ja OL2). Se kattaa noin kuudesosan kaikesta Suomessa käytettävästä sähköstä. Uuden OL3 yksikön käynnistyttyä osuus on noin kolmasosa Suomen sähköstä.

TVO-konserniin kuuluva Posiva Oy on loppusijoituksen edelläkävijä maailmassa käytöstä poistetun polttoaineen elinkaaren hallinnassa. Posiva valmistelee ydinjätteen loppusijoituslaitoksen käyttöönottoa Olkiluodossa 2020-luvulla.

Lue lisää: https://www.tvo.fi


Valmet is where the best talent from a wide variety of backgrounds comes together. Our commitment to moving our customers' performance forward requires creativity, technological innovations, project excellence, service know-how – and above all, teamwork.
​​​​​​​

We build machines the size of a football field, maintain entire mills and innovate solutions to utilize renewables. Every day there are Valmet teams around the world who share the feeling of achieving something great – that feeling when everything works together.

Check out our open jobs https://www.valmet.com/about-us/careers/ and join the team!
​​​​​​​


Valmennusta tarjolla! Valoa digiperustaitoihin Satakunnassa -hanke järjestää nuorille ja nuorille aikuisille maksutonta neuvontaa, ryhmätapaamisia ja digitaitovalmennuksia eri aiheista. Teemat liittyvät laajasti digiin, koulutukseen ja työhön. Hanketta toteuttavat Valo-Valmennusyhdistys, Rauman Seudun Katulähetys ja Laurea-ammattikorkeakoulu. Hanke rahoitetaan REACT-EU-välineen määrärahoista osana Euroopan Unionin COVID-19-pandemian johdosta toteuttamia toimia.

Lue lisää: www.valo-valmennus.fi

​​​​​​​


Me Verohallinnossa teemme maailman parasta verotusta – yhdessä. Työmme on merkityksellistä: tuemme suomalaisen yhteiskunnan kantavia rakenteita. Toteutamme verotuksen oikean määräisenä ja oikeaan aikaan. Haluamme olla digitaalisen talouden ja erinomaisen asiakaskokemuksen edelläkävijöitä. Ennakoimme maailman muutoksia ja emmekä pelkää muuttua mukana. Arvomme ovat luottamus, yhteistyö ja uudistuminen. Annamme arvojen näkyä arjessa: luotamme toisiimme, onnistumme yhdessä ja kokeilemme rohkeasti uutta.

Uudistumishalukkuutemme, valtakunnallinen työskentelytapa ja uusien ideoiden kokeilu luovat ympäristön, jossa voimme jatkuvasti kehittää toimintaamme ja uusia työn tekemisen tapoja. Työskentelemme nykyaikaisissa toimitiloissa ympäri Suomen ja hyödynnämme teknologiaa monipuolisesti.
Jatkuvasti kehittyvään verotustyöhön tarvitaan uusia osaajia. Tule mukaan!

Tutustu meihin Vero.fi -sivuilla


WiseNetwork Oy on Porilainen ohjelmistoalan yritys, joka tarjoaa kokonaisvaltaisen ratkaisun asiakkuudenhallintaan, myyntiin, markkinointiin ja taloushallintoon.

Asiakkainamme on mm. jääkiekon liiga-joukkueita, kuntosaleja, golfkenttiä, kauppakamareita, energiayhtiöitä sekä monia muita eri alojen toimijoita.

Kasvava yrityksemme työllistää tällä hetkellä 25 henkilöä ja rekrytoimme jatkuvasti uusia ohjelmistoalan osaajia.

Lue lisää: https://www.wisenetwork.fi/


HENKILÖSTÖPALVELUIDEN

AMMATTILAINEN PALVELUKSESSASI

TARJOAMME LAADUKKAITA HENKILÖSTÖPALVELUITA MM. RAKENNUS- JA MAARAKENNUSALALLE, TEOLLISUUTEEN, LOGISTIIKKAAN, KAUPAN ALALLE, HOTELLI- JA RAVINTOLA-ALALLE SEKÄ TOIMISTO- JA ICT-ALALLE.

PALVELUIHIMME KUULUVAT HENKILÖSTÖVUOKRAUS, SUORAREKRYTOINNIT JA RÄÄTÄLÖIDYT KOULUTUKSET.

Lue lisää: workerfinland.fi


Oppilaitokset:

Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) kouluttaa asiantuntijoita sosiaali-, terveys-, kirkon ja tulkkauksen aloille. Se osallistuu koulutusalojensa alueelliseen, valtakunnalliseen ja kansainväliseen kehittämiseen.

Diakin kampukset sijaitsevat Helsingissä, Oulussa, Pieksämäellä, Porissa ja Turussa. Diakissa on noin 3 000 opiskelijaa ja noin 250 työntekijää.

Lue lisää: www.diak.fi


Satakunnan ammattikorkeakoulu on 6000 opiskelijan ja 400 työntekijän monialainen ja kansainvälisesti suuntautunut korkeakoulu. SAMKissa voit opiskella ammattikorkeakoulututkinnon joko päätoimisesti päiväopiskeluna tai joustavasti työn ohessa monimuoto-opiskeluna, suomeksi tai englanniksi.

SAMK on vuosien 2010–2020 palautekyselyjen (AVOP) keskiarvolla mitattuna Suomen laadukkainta opetusta antanut ammattikorkeakoulu. SAMK menestyy myös valmistuneiden työllistymisessä. Tilastokeskuksen kymmenen vuoden tilastojen mukaan SAMKista valmistuneet työllistyvät pääkaupunkiseudun ulkopuolisista ammattikorkeakouluista parhaiten.

Lue lisää: https://www.samk.fi


Porin yliopistokeskus on 1 400 opiskelijan, 150 asiantuntijan ja kahden yliopiston muodostama, verkostomaisesti toimiva monitieteinen yhteisö.


Meillä voit opiskella tekniikkaa, kauppatieteitä, yhteiskuntatieteitä sekä kulttuurituotantoa ja maisemantutkimusta – koko yliopistotutkinnon tai yksittäisiä kursseja avoimessa yliopistossa!

https://ucpori.fi/


STEP-koulutus on arvostettu ja tunnettu hyvinvointi- ja kasvatusalojen koulutuspalveluiden järjestäjä.

STEP-koulutus on monipuolinen ammattiopisto, kansanopisto sekä opintokeskus. Vuosittain pitkäkestoisissa koulutuksissamme opiskelee lähes 3 500 henkilöä.
Tarjoamme ammatillista koulutusta (perus-, ammatti- ja erikoisammattitutkinnot), yleissivistävää koulutusta sekä lisä- ja täydennyskoulutusta. Palveluihimme kuuluvat myös työyhteisöjen kehittämispalvelut, konsultoinnit sekä tila-, majoitus- ja kokouspalvelut. STEP-koulutus toimii Järvenpään, Kaustisen, Lapuan, Pieksämäen, Ruokolahden ja Uusikaarlepyyn (Nykarleby) kampuksilta käsin valtakunnallisesti. Kampusten lisäksi koulutusta järjestetään Helsingin, Kuopion, Espoon, Tampereen ja Porin toimipaikoissa. Järjestämme ammatillista koulutusta suomen ja ruotsin kielellä (Nykarleby).

Porissa on mahdollista opiskella Parturi – Kampaajaksi. Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinnon, parturityön ja kampaajatyön osaamisala, voi opiskella Step- koulutuksen uudistuneissa tiloissa kauppakeskus Isokarhussa, aivan Porin keskustassa. Koulutus on tarkoitettu kaikille parturi- ja kampaamoalasta kiinnostuneille henkilöille. Peruskoulun käyneille, nuorille tai aikuisille sekä alan vaihtajille. Koulutuksen kesto on henkilökohtaisen osaamisen kehittymissuunnitelman perusteella 1–3 vuotta. Opinnoissa sinua opettavat sekä ohjaavat ammatillinen opettaja ja -ohjaaja. Ammatillinen koulutus on maksutonta. Työelämäyhteistyö on vahvana mukana koulutuksessa.

Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinnon suorittaneet saavat valmiudet työskennellä partureina ja kampaajina alan yrityksissä tai toimia itsenäisinä yrittäjänä. Perustutkinto on myös loistava alku jatko-opintoihin.

STEP-koulutuksessa haluamme toteuttaa laadukasta koulutusta! Tutustu koulutuksiimme ja ota itsesi kehittämisessä seuraava steppi! osoitteessa https://step.fi/


Länsirannikon Koulutus Oy WinNova toimii Satakunnan ja Vakka-Suomen alueella. Järjestämme toisen asteen perus-, ammatti- ja erikoisammattitutkintoon johtavaa koulutusta sekä monipuolista täydennyskoulutusta. Koulutuksia järjestetään omaehtoisena, oppisopimuksella ja työvoimakoulutuksena sekä yritysten erilaisiin tarpeisiin.

Työelämän kehittäminen on ammattikoulutuksen ohella keskeinen ydintehtävämme. Urapolkupalvelumme ovat opiskelijan tukena hakeutumisvaiheesta työelämään siirtymiseen asti.

Lue lisää: https://www.winnova.fi


SASKY koulutuskuntayhtymä (Sasky) toimii usean kunnan alueella Pirkanmaalla ja Satakunnassa. Meillä Saskyssa voit opiskella ammattiin tai ylioppilaaksi tai muuten täydentää osaamistasi. Tarjoamme ammatillista ja yleissivistävää koulutusta ja joustavia koulutuspolkuja niin nuorille kuin aikuisillekin.

Saskyn Huittisen ammatti- ja yrittäjäopistolla on toimipisteet Huittisissa ja Kokemäellä. Liity joukkoomme, meillä Saskyssa osaavat luovat maailmoja – yhdessä tehden.

Lue lisää: https://sasky.fi


Sataedusta ammatti.

Sataedu kouluttaa nuoria ja aikuisia yli 20 ammattiin. Sataedu tarjoaa jatkokoulutusta perustutkinnon suorittaneille ja työelämän ammattilaisille.

  • ammatilliset perustutkinnot
  • ammatti- ja erikoisammattitutkinnot
  • valmentavat koulutukset
  • kortti- ja täydennyskoulutukset
  • yrityksille suunnitellut koulutukset

Sataedussa on 5 000 opiskelijaa ja henkilökuntaa on 300. Sataedu toimii Harjavallassa, Huittisissa, Kankaanpäässä, Kokemäellä, Nakkilassa, Parkanossa, Raumalla ja Ulvilassa.

Lue lisää: www.sataedu.fi


Monipuolinen oppimisympäristö Kankaanpäässä, Tampereella ja verkossa! Kankaanpään opisto tarjoaa monipuolisen oppimisympäristön, jossa korostuu ihmisen elinikäisen kasvun ja oppimisen periaate.

Koulutusvalikoimamme:
- Taideteollisuusalan perustutkinto, artesaani
- Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto, nuoriso- ja yhteisöohjauksen osaamisala
- Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto, varhaiskasvatuksen ja perhetoiminnan osaamisala
​​​​​​​

- Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto, koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen osaamisala sekä ohjauksen osaamisala
- Kasvatus- ja ohjausalan erikoisammattitutkinto
- Johtamisen- ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto
- Muistihoitajakoulutus
- Erilaiset lyhytkurssit
- Taiteen perusopetus, musiikin laaja oppimäärä (Kankaanpään musiikkiopisto)
​​​​​​​